torstai 19. toukokuuta 2016

Profetoinnin lahja vuosimallia 2016


Heisulivei ja aurinkoista kevättä kaikille!

Pääsykoe on ohi, jei! Tänään tuli myös tehtyä vielä farmakologian tentti, enää aika vähän koulujuttuja siis keväällä. Kesäkuun ekalla viikolla vika tentti, phuuh. ^^' Aattelin nyt olla höpisemättä hirveesti mitään turhia, sillä arvaan kyllä, mikä teitä just nyt kiinnostaa. :D


Pääsykoe tosiaan tuli ja meni, ja huh, mikä koe se oli! Pisteitä oli n. 120 enemmän kuin yleensä, eli melkein tuplamäärä! Tehtäviä tosin oli about saman verran, mutta niistä jaettiin vain roimasti enemmän. Koe oli myös selvästi ensikertalaisille suotuisaksi tehty, nimittäin siinä pärjäsi jättehyvin, jos oli opetellut lukioasiat ja laskurutiini oli hallussa. Jos itse tekisin kokeen, se olisi juuri tällainen kuin tämä. Ehkä lisäisin kiusaksi lyhyen aineiston vielä. :D Kuten moni ehkä tietää, niin olen viime vuosina tehnyt eräänlaisia tilastomatemaattisia ennustuksia, joita nimitän kaveriporukassa profetioiksi. Profetioin lähinnä omien pisteideni lisäksi tulevia pisterajoja. Käytän siihen eräänlaista tilastomatemaattista mallia, jonka perusteita löytyy mm. täältä:



Tänä vuonna ajattelin hemmotella teidän silmäänne, ja tehdä profetiastani oikein tilaston (vale, emävale, tilasto... tiedätte). Kasasin taulukkoon myös aiempien vuosien profetiat, toteutuneet rajat Turun yleiselle ja siitä tulleen virhemarginaalin.

Vuosi
Profetia
Raakapisteraja
Virhemarginaali p
2013
48 p
46,5 p
1,5 p
2014
58 p (50-65 p)
63,5 p
5,5 p
2015
55 p (korjattu)
58,25 p
3,25 p
2016
137 p
(135-145p)
?
?

Lisäksi vuosina 2009-2012 osunut n. 2-6p tarkkuudella.


"MITÄ?! EI VARMAAN OLE 137, ON VARMASTI 170..."
Sanoiko joku jotain? :') Tuo taulukko on tosiaan tehty Turun yleisen rajoista ja arvioista, ja siitä jokainen saa itse erikseen arvioida, mikä tulisi rajaksi omalle hakukohteelle. Hyvä nyrkkisääntö on, että Oulun ja Kuopion raja hieman alempi, Tampereen sama, Helsingin korkeampi. Hampaat ja elukka -10p. Raja tuskin on suoraan tuo 137p, mutta ihmettelen kyllä, jos se ylittää 150p. Haarukkaan otin tuon 135-145p. Varsinkin Älyvuodosta tutut hakijat tietävät, että näitä netissä laskevat ihmiset ovat oikeasti kokeen parhaimmistoa: Älyvuodossa vuosittain 53-68% aktiiveista pääsee sisään (tilastofakta), kun taas kokeeseen osallistujista keskimäärin sisään pääsee joka viides tai kuudes. Kaverihakijani Turusta arvioivat kaikki saavansa alle tuon 137p, eli ei se ole oikeasti niin itsestäänselvää. Joka vuosi netissä huudetaan, että koe oli helppo ja silti en osannut. Sitten ihmetellään, kun ei muutkaan osanneet. Pahimmillaan lasketaan omat pisteet ja kuvitellaan, että pisteraja on VARMASTI omat pisteet + 10p. Aina. Ikuisesti. Kyllä.

Pidin itse tosiaan kokeesta, mutta nuo laatikkoon laitettavat tehtävät olivat kettumaisia. Tein itse parissa kohtaa pyöristysvirheen, ja oletinkin omia pisteitäni arvioidessani, että niistä pyöristysvirheistä tulee suoraan 0p (tämä on ollut aiemmin totuus). Biologiat otin realistisesti, mutta tiukasti, ja sain itselleni arvioksi 150p. Todellisuus lienee siis 140-160p omalla kohdallani, eli tänä vuonna jännitän kyllä kovasti tuloksia. :-) 

Noniin, mites teidän kokeet meni? Paljonko arvioitte pisteitä?