tiistai 4. kesäkuuta 2013

Hulivilinää ja pysähtymistä


Tällä hetkellä uutta ja ihmeellistä tuntuu tulevan taas ovista ja ikkunoista. Yo-päivä oli ihan mahtava kaikkine yllätyksineen ja juhlineen, onnistuin jopa syömään maltillisesti cheat-päivänä! Muutto on juuri käynnissä näinä päivinä, minkä lisäksi sopeutuminen uuden alueen treeneihin ja syömisiin yms tuo vähän ekstrajännitystä päiviin. On sekä palkallista että palkatonta työtä, maalaamista, paperijuttuja, auton huoltoa ynnä muuta pientä ja tarpeellista, joten tuloksia odotellessa päivät menevät mukavan nopeasti. Eiköhän tilanne tästä vähän normalisoidu ensi viikkoon mennessä. Olisiko jotain blogausaihetoiveita?

Nyt on kyllä taas vauhdissa tämä fiilis siitä, että massaa tulee mukamas liian rasva- ja nestepainotteisesti eivätkä tulokset näy peilissä positiivisesti. On se ihmismieli kummallinen, vaikka syytä negatiivisuudelle ei pitäisi edes olla. Tästä syystä esimerkiksi kokeneillekin bodykisaajille valmentaja on kullanarvoinen: riittää, että valmentaja on tyytyväinen. Oman mielen kiemurat eivät tule eteen. Noh, ainakin nyt uudessa ympäristössä on uudet ihanat lenkkipolut! Lääkiskin on kilometrin päässä, joten motivaatiolenkkejä sinne suunnalle on mukava tehdä. :')


Sain Punaisen Ristin osastoni hallitustovereilta ylioppilaslahjaksi Hiljaiset auttajat -kirjan, joka kertoo SPR:n katastrofityöstä vuosien ajalta. En muista olenko ennen kertonut, mutta haaveilen salaa ERU:un (emergency response unit) liittymisestä valmistumiseni jälkeen, olisi hienoa lähteä maailmalle tekemään työtään. Kuvia katsellessa pakostakin pysähtyy ajattelemaan sitä, mitä esimerkiksi Haitin tuhot oikeasti aiheuttivat sen kokeneille. Ainakin se aiheuttaa yhä suuremman auttamisen halun.





Ja kiitos kaikille jo äänestäneille, mielipiteenne on suurin vaikuttaja tulevaisuuden blogailujeni kannalta! :)





2 kommenttia:

  1. Onnea vielä tälläin jälkikäteen lakista :) hieno homma!

    Tuo hiljaiset auttajat on ollut itselleni todella kova motivaation nostaja! Se tuli sattumalta lainattua kerran kirjastosta, ja tuntui että olisi vahingossa lainannut kimpaleen kultaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rperi! :)

      On kyllä hieno teos. Jaksaa taas syksyllä palata fyken pariin tuon voimin.

      Poista